Hyppää sisältöön
erovertaisryhmä 5-11-vuotiaille lapsille, joiden vanhemmat ovat eronneet

Lapsella on asiaa

Lapsella on asiaa -erovertaisryhmät on tarkoitettu 5-11-vuotiaille lapsille, joiden vanhemmat ovat eronneet. Vertaisryhmässä lapsi voi ilman lojaliteettiristiriitaa käsitellä vanhempiensa eroon liittyviä tunteita yhdessä samanikäisten lasten kanssa. Ryhmässä keskitytään niihin asioihin, jotka helpottavat ja auttavat lasta eron jälkeisessä perhetilanteessa. Eroa ja siihen liittyviä tunteita käsitellään leikkimisen, piirtämisen ja satujen avulla. Tavoitteena on, että lapsi oppii ymmärtämään ja käsittelemään tunteitaan.

Ryhmäkoko on 4–8 lasta, joita ohjaavat kaksi koulutettua ohjaajaa. Pyrkimyksenä on, että lasten ikäero olisi kussakin ryhmässä korkeintaan 2-3 vuotta lapsen kehitystaso huomioiden. Ryhmään osallistumisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat antavat siihen suostumuksensa. Ohjaajat ovat yhteydessä lapsen molempiin vanhempiin ennen ryhmän alkua ja sen päätyttyä.

Miten ryhmään pääsee?

Pyrimme järjestämään vuoden aikana useamman lastenryhmän aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Ryhmiin on siten jatkuva ilmoittautuminen ja seuraava ryhmä alkaa, kun osallistujia on riittävä määrä. Ryhmään voi ilmoittautua soittamalla tai lähettämällä sähköpostia.​

Lisätiedot:

Ota yhteyttä